tiistai 17. joulukuuta 2013

Voimaannuttava Avanto


Kiihottaa verenkiertoa
Stimuloi elämän energiavirtoja
Vaikutus keskushermostoon ja aivoihin
Parantaa lihastonusta ja hermostollista toimintaa
Hapensaantia merkittävästi tehostava elektromagneettinen vaikutus


lauantai 14. joulukuuta 2013

Urheiluruudussa

Tsek Urheiluruutu huomenna. Saamieni tietojen mukaan lokakuisessa luonnossa kuvattu henkilötarina urheilijan polustani pullahtaa ulos. Käsittääkseni ykköseltä about 20.45 alkavassa lähetyksessä.

Olipas raju pettymys kun ei sitä juttua tullutkaan. En tiedä miksi. Lainaus ystäväni viestistä: "ehkä aika ei ollut oikea". Paljon siihen panostin ja monet odottivat. Harmi. Mutta Life goes on. Eikä se prosessi tosiaankaan hukkaan mennyt.

torstai 12. joulukuuta 2013

Olen onnellinen - sormeni toimivat - osa 2.

Sormi toimii jo tosi hyvin. Voimat ovat lähes täydet, mutta liikkuvuus on vielä jokseenkin rajoittunut. Ihmiskeho on ihmeellinen ja viisas elementti parantamaan itse itsensä. Parantumista tapahtuu, kun energia virtaa vapaasti ilman tukoksia. Vapaan energiavirtauksen avittamiseksi olen käyttänyt mm. maadoitusta, energiahoitoa, positiivista ajattelua ja parasta mahdollista saatavilla olevaa ravintoa. Haavan paranemisessa tapahtui merkittävä loikka eteenpäin kun tikit oli poissa. Tämä kertoo siitä, miten tärkeää puhtaus ja vapausta turhasta on.

Kiitos elämä.

Myös kaipaamaani merkitystä elämään tämä kulunut kuukausi on tosiaan tuonut. Siitä lisää jatkossa. Pysykää siis kanavalla ;)



4 viikkoa tapauksen jälkeen






3 viikkoa tapauksen jälkeen


12 päivää tapauksen jälkeen, 1 päivä tikkien poistosta





  
öisin ja työskennellessä käyttämäni maadoituselektrodi

 

1 päivä tapauksen jälkeen

perjantai 6. joulukuuta 2013

Joululahjaksi pitkäkestoista terveyttä luonnollisella tavalla

Tiedon Portaat tarjoaa maadoitustuotteet joululahjakampanjana ilman toimituskuluja. Suosittelen lämpimästi. Itse en osaisi kuvitella parempaa lahjaa kuin rauhoittavaa, kehoa tasapainottavaa ja tulehdustiloja poistavaa maadoitusmahdollisuutta. Lakanat ja peitteet hellivät unien aikana. Toimistotyössä puolestaan pikkumatto voimaannuttaa käsien kautta pöydällä tai jalkojen kautta lattialla. Elektrodia voi käyttää täsmähoitona vaikka haavojen tai paikallisten kipujen hoidossa.

Laita kassalla "lisätietoja" kenttään koodi "luomuilo"

Kehomme ansaitsevat parasta.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Kokonaisvaltaista puhdistumista

Avanto. Lähes käsittämätöntä miten avannosta nousee kuin uusi mies. Olo voimistuu ja selkenee. Murheetkin vie vesi mennessään. Tunnen jälleen eläväni. Ilkosillaan pakkasessa ja veri virtaa kohisten kropassa lämmittäen. Olo on vahva kuin teräsmiehellä. 

Lähellä oleva vihertävä metsä suloisine sammaleineen vielä kruunaa kaiken. Aistin mäntyjen vahvistavan energian. Itku pääsee ulos ja tunnekehokin puhdistuu kyynelten mukana. Niin valtava on metsien miehen kaipaus luontoon vehreään kaupungin ja yliopiston rasitteiden keskeltä.

Transsendenttinen Meditaatio vähentää ahdistusta

Kävin reilu vuosi sitten kesällä transsendenttisen meditaation kurssin, joka maksoi opiskelijalle noin 400€. Ennen kurssia harkitsin pitkään onko se sen arvoista, koska summa tuntui suurelta panostukselta. Päätös oli kuitenkin selkeä, enkä kurssin jälkeen kertaakaan katunut päätöstä. Olen kokenut saaneeni huolella opitusta meditaatiotaidosta todella paljon apua elämääni. Siksi koen tärkeäksi jakaa siitä tietoa sinulle.
 
Säännöllinen päivittäinen meditaatio rauhoittaa, virkistää ja selkeyttää minua. Tutkimusten mukaan siitä on myös monialaista terveydellistä hyötyä mm.sydämen ja verisuonten toimintaan ja stressinhallintaan. Alla on ote TM-liiton uutiskirjeestä. Siinä on hyvää tutkimusnäyttöä. Uskon, että meditaatio on paljon parempi vaihtoehto esimerkiksi mielialalääkkeille, joita yli miljoona suomalaista popsii.
 
 
Hei,
Tässä uutiskirjeessä kerromme uusinta tutkimustietoa Trans­sendenttisen Meditaation hyödyistä ahdistuksen hoidon ja ehkäisyn kannalta.
Lähiaikoina pidämme esittelyluentoja Helsingissä ja Kuopiossa. Luentoajat nettisivulla kurssit.meditaatio.org. Varaa aikasi luennolle ja kerro tutuillekin.
Parhain terveisin,
Hannu Heikkilä
TM-liitto ry

Uutta tutkimustietoa TM:n hyödyistä ahdistuneisuuden hoidossa

Ahdistuneisuushäiriöt ovat mielenterveyden ongelmista ylei­simpiä. Ainakin joka kymmenes kärsii niistä jossain elämänsä vaiheessa ja lievemmät oireet ovat vielä huomattavasti yleisempiä.
Transsendenttisen Meditaation on havaittu monissa tutkimuk­sissa vähentävän merkittävästi ahdistus-, jännitys- ja pelko-oireita. Hiljattain julkaistiin Journal of Alternative and Comple­mentary Medicine -lehdessä uusi meta-analyysi, jonka mukaan TM-tekniikka vähentää merkittävästi yleistä ahdistuneisuutta vaikeasti ahdistuneilla henkilöillä. Yleinen ahdistuneisuus (trait anxiety) mittaa sitä, miten ahdistunut henkilö on yleisesti ottaen, pitkällä aikavälillä.
Tässä meta-analyysissä käytiin läpi 16 satunnaistettua ja kontrolloitua tutkimusta, joihin osallistui 1295 koehenkilöä eri elämänaloilta, ikäryhmistä ja elämäntilanteista. Näissä tutkimuk­sissa TM:ää vertailtiin erilaisiin kontrolliryhmiin, kuten tavallinen hoito, yksilöllinen ja ryhmäpsykoterapia, sekä useat rentoutus­tekniikat. Tutkimuksissa korkean stressin ryhmillä, kuten van­geilla ja traumanjälkeisestä stressistä kärsivillä veteraaneilla havaittiin dramaattista ahdistuksen vähenemistä TM-harjoi­tuksen avulla, kun taas tutkimuksissa lievemmin ahdistuneilla koehenkilöillä, kuten tavallisilla aikuisilla ja yliopisto-opiskelijoilla, havaittiin lievempiä muutoksia.

Tässä kuvaajassa nähdään, että koehenkilöillä joiden ahdistus oli väestön ahdistuneimman 10% tasolla, TM-harjoitus tuotti dramaattisen parannuk­sen tasolle, joka on vain hieman väestön keskiarvon yläpuolella. Sen sijaan koehenkilöillä, jotka olivat alussa lievästi (10 %-pistettä) keskiarvon yläpuolella, ahdistuksen taso laski lievemmin, hieman keskiarvon ala­puolelle.
Meta-analyysin pääkirjoittaja, tri David Orme-Johnson, kommen­toi: "On järkeenkäypää, että jos henkilö ei ole alkujaankaan kovin ahdistunut, TM-harjoitus ei muuta tilannetta kovinkaan paljon. Voimakkaasti ahdistuneet koehenkilöt saivat TM-teknii­kasta merkittävää helpotusta, ja tämä muutos tapahtui nopeasti muutaman ensimmäisen harjoitusviikon aikana."
TM-tekniikan havaittiin myös tuottavan merkittävää hyötyä muilla alueilla, joita ahdistus pahentaa, kuten verenpaine, unettomuus, tunne-elämän kylmyys, perhe-elämän ongelmat, työllistyminen, sekä lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttö.
Meta-analyysin toinen kirjoittaja tri Vernon Barnes selittää, mitä tapahtui kontrolliryhmille näissä tutkimuksissa."Kontrolliryhmillä, jotka saivat tavallista hoitoa, ei havaittu merkittävää ahdis­tuksen vähenemistä. Itse asiassa voimakkaasti ahdistuneilla kontrolliryhmillä oli pikemminkin tendenssi ahdistua entistä enemmän ajan mittaan. Tosin myös progressiivinen lihasrentou­tus oli tehokasta ahdistuksen vähentämiseen, mutta sillä ei ollut TM:n muita sivuhyötyjä, kuten mielenterveyden koheneminen kokonaisuutena, ja fysiologian nopeampi toipuminen stressistä."
Tri Orme-Johnson vastasi usein kysyttyyn kysymykseen plasebovaikutuksesta. Hän sanoi: "Koska ahdistusta mitataan itsearvioinnilla, voi kysyä onko TM:n tai minkä tahansa hoidon vaikutus plaseboa. Plasebo on sinänsä hieno juttu. Jos annat henkilölle sokeripillerin ja sanot, että se vähentää ahdistusta, näin luultavasti tapahtuu, mutta vain vähäksi aikaa kunnes vaikutus hiipuu. Mutta TM:n vaikutusten havaittiin olevan pitkä­kestoisia, ja niihin sisältyi objektiivisia hyötyjä. Esimerkiksi tuo­reessa tutkimuksessa havaittiin, että TM vähensi sydänkohtauk­sia, aivohalvauksia ja kuolemantapauksia kymmenen vuoden seurantajaksolla. Tiedämme siis, että sen vaikutukset ovat todellisia eivätkä pelkkää plaseboa."
Kahdessa aiemmassa meta-analyysissä on havaittu, että TM on erittäin tehokas vähentämään yleistä ahdistuneisuutta, ja tehokkaampi kuin muut meditaatio- ja rentoutustekniikat, mukaanlukien tietoisuustaito eli mindfulness-meditaatio.

Lähdeviitteitä:
1. Orme-Johnson DW, Barnes VA. Effects of the Transcendental Meditation technique on Trait Anxiety: A Meta-Analysis of Randomized Controlled Trials. J Altern Complement Med 2013;19(10):1-12.online.liebertpub.com/doi/abs/10.1089/acm.2013.0204
2. Eppley K, Abrams AI, Shear J. Differential effects of relaxation techniques on trait anxiety: A meta-analysis. J Clin Psychol 1989;45(6):957-974.
3. Sedlmeier P, Eberth J, Schwarz M, et al. The psychological effects of meditation: A meta-analysis. Psychol Bull 2012;138(6):1139-1171.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Olen onnellinen - sormeni toimivat

Käsi pulppuaa verta. Kipua. Huudan apua ja se huomataan. Keskisormesta näkyy veristen kudosten seasta melkein luu. Syvältä nousee ajatuksia. Miten tässä nyt käy? Voinko elää vielä tarkoitustani? Voinko enää suunnistaa? Sormi toimii ja liikkuu vielä. Luojan kiitos. Vituttaa tälläinen kun oli päivän suunnitelmat ja muuta... Vituttaa kun elämä tuntuu välillä merkityksettömältä. Tunnen myös rauhaa. Ei ole kiire mihinkään. Olen tässä ja nyt. Tuntemukset tuovat tähän hetkeen. Koen eläväni kun tunnen.

Olin ensi kertaa vaihtamassa autoon talvirenkaita. Ensimmäistä rengasta kiristellessä tunkki petti hieman kaltevalla alustalla ja renkaaton puoli tippui maahan. Ajattelin että voi paska nytkö hajos vanteesta jotain. Nostin tunkilla takaisin ilmaan ja rupesin vääntämään vanteen metalleja. Tunkki petti uudestaan ja käsi jäi metallin ja maan väliin. Siinä vaiheessa huusin apua ensi kerran, mutta tajusin ettei se huutaminen irroita kättä. Sieltä jostain sain voimia riittävästi, jotta käsi tuli pois välistä.

Avunhuudot huomannut naapurin nainen sanoi vielä ambulanssin ovelta olevansa kiitollinen olleensa tupakalla ja kuulleensa huudon. Kiitos hänelle. Todella hyvä, että siinä akuutissa tilanteessa oli joku vieressä rauhoittamassa ja puhumassa järkeä. Ainakin hän koki merkitystä elämässään. Aika nopeasti verenvuoto tyrehtyi eikä lanssiakaan tarvinnut kauaa odottaa. Matkalla sairaalaan vitutti elämän turhuus ja merkityksettömyys. Tämän kirjoittaminen tuo merkitystä elämääni. Toivottavasti tämä kokemus koskettaa ja opettaa myös muita ihmisiä.

Vituttaa myös että taas. Kolmannen kerran muutaman kuukauden sisään tämän tyyppisessä tilanteessa - ambulanssissa tai paikattavana. Ja joka kerta olin yksin sohlaamassa. Voisin käyttää elämääni paremminkin, merkittävämmin. Lopetetaan "isin" käyttön. Tästä lähtien käytän elämääni
paremmin.

Opin ensimmäisestä kerrasta, jos jokin ei toimi. Uusi ratkaisu.

Pyydän nöyrän rohkeasti apua jo ennen kuin verta pulppuaa.

Keskitän huomioni yhteen tehtävään kerrallaan.

Sairaalassa oli turvallista olla. Purettiin ajatuksia ja tunteita. Nuoret sairaanhoitajanaiset auttoivat positiivisena pysymisessä. Valtavan helpottava tunneaalto levisi koko kehoon siinä vaiheessa, kun lääkärin kanssa testattiin ja todettiin kaikkien jänteiden toimivan ja verenkierronkin pelittävän. Valkoinen jännetuppi näkyi haavassa ja oli ehjä. Puudutuspiikin kivun kestäminen rakentavasti suhtautuen vahvistaa. Tikit paikalleen ja haava parantumaan. Ulkona kävelen rauhassa ja elämä jatkuu. Tästäkin selvisin ilman pysyviä toiminnan menetyksiä. Olen suuren suuresti kiitollinen raikkaasta syysilman virtauksesta keuhkoissani.



maanantai 11. marraskuuta 2013

Tietoinen sydän

Kaksi vuotta sitten Jyväskylässä kävin tapahtumassa, joka muutti elämääni tarkoituksenmukaiseen suuntaan. Löysin rakkaita ja syvällisiä ihmissuhteita. Kuulin monta tietoisuutta laajentavaa luentoa. Ja ennen kaikkea opin ja ymmärsin lisää sitä kuka minä olen. Nyt sama tiimi järjestää uuden tapahtuman. Toivottavasti näen sinut mukana ensi viikon lauantaina. Opiskelijatarjous ovelta 20€.

http://www.tietoinensydan.net/

http://www.youtube.com/watch?v=wS1R3iCGfvI

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kaikkien aikojen suurin terveyslöytö?

Koko elämäni olen ollut terveydestä ja hyvinvoinnnista syvästi kiinnostunut. Tutkin innoissani terveyttä edistäviä asioita sekä teorian että kokemuksen kautta. Erityisesti minua kiinnostavat uudet tuulet, mikä onkin minulle A-kehotyypille tyypillistä ja luonnollista. Tästä kaikesta kertoo myös se, että kirjoittelin valtakunnan historian ensimmäisessä Terveystiedon ylioppilaskokeessa Laudaturin.

Paljasjalkaelämä on minua aina kiinnostanut ja erityisesti viime aikoina se on kutsunut yhä voimakkaammin. Paljasjaloin esim. kostealla nurmella oleminen ja liikkuminen tekee ihmiselle NIIN hyvää kokonaisvaltaisesti. Emme ehkä voi kuitenkaan viettää koko aikaa paljasjaloin luonnossa seikkaillen. MITEN siis hyödyntää tämä helmi-ilmiö myös muuna aikana? Jo vuosi sitten sain vinkkiä maadoitustuotteista, mutta en ollut vielä AVOIN vastaanottamaan tai sitten olin vain tukkeessa liian tiukasta kalenterista. NYT suureksi onnekseni olin valmis ottamaan vastaan tämän Suuren Suuren ja merkittävän ilmiön. Terveyteen ja toimintakykyyn vaikuttavia tekijöitä tarkasteltaessa on hyvä tiedostaa niiden päivittäiset käyttömäärät. Mitä käytämme ENITEN? Tätä ennen top tärkeys listallani oli ajatukset, hengitys, nesteet ja nyt sieltä löytyy myös MAADOITUS.

Viikko sitten nukuin ensimmäisen yön maadoituslakanan kanssa. Poikkeuksellisen herkkänä tapauksena tunsin lähes heti mukavan heiveröisen mikroskooppisen  ”energiavirran” ensin jaloissa ja pikku hiljaa koko kehossa. Kuluneen viikon unet ovat olleet todella syviä ja lataavia :) Toimistotöitä tehdessäni rauhoitan ja lataan itseäni maadoitusmatolla. Maadoituskirjaa olen lukenut keskittyneesti, kuin pikkulapsi joululahjoja avaamassa (kuva). Ihmeellisiä paranemisia sairauksista, kipujen katoamista, tehokasta palautumista urheilusta… Ja kaikki tämä LUONNOLLISESTI. Kehomme on suunniteltu olemaan yhteydessä maahan, mikä tasapainottaa, neutralisoi ja suojaa ulkopuoliselta stressiltä. Täältä kautta löysin maadoituksen: http://www.tiedonportaat.fi/


torstai 24. lokakuuta 2013

MyBody messut Jyväskylässä

Tule tsekkaamaan veren puhtautesi ja paljon muuta hyvinvointiin inspiroivaa viikonloppuna Jyväskylässä
http://www.mybody.fi/

tiistai 22. lokakuuta 2013

Merkitystä elämään

Oletko löytänyt merkitystä elämääsi? Entä mistä tiedät jos olet löytänyt?

Eilen elämässäni loksahteli niin moni palanen paikalleen, että tunsin syvää ja vahvaa merkitystä elämässäni. Minulla on nyt selkeä päämäärä maallisessa elämässäni seuraavat kolme vuotta. Enkä ole yksin matkalla. Ympärilläni on mahtava tiimi, jonka kanssa saamme yhdessä matkata.

Kirkastunuttu ja selkeytynyttä innostustani ei hetkauttanut edes se, että illalla kotiin tullessani kämppikseni oli vahingossa polttanut lempihupparini. Koettelemuksia kohdatessamme todella huomaamme onko elämä raiteillaan.

Mikä se päämäärä sitten on ja ketä tiimiin kuuluu? Siitä lisää myöhemmin, mutta nyt toivon SINUN tunnustelevan itseäsi. Maistele ja kuuntele koetko sinä merkitystä elämässä. Jos koet niin onneksi olkoon. Jos et koe niin suosittelen kuuntelemaan sydämesi ääntä ja seuraamaan sen antamia vihjeitä.

Näppärä lyhyt harjoitus sydämen äänen/intuition kuunteluun:
-istu alas
-hengitä kolme kertaa rauhassa sisään ja ulos aistien ilman virtauksen ainutlaatuiseen ja arvokkaaseen kehoosi
-seuraavalla uloshengityksellä anna kaikkien ajatusten tyhjentyä mielestäsi
-sitä seuraavalla anna kaikkien tunteiden poistua jotta voit tyyntyä
-NYT kysy itseltäsi Kuka minä olen? tai Mitä olen tullut tänne tekemään?
-anna kysymyksen mennä sisääsi sisäänhengityksellä
-tunnustele rintakehäsi aluetta, kuuntele itseäsi ja ELÄ itsesi näköistä elämää

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Tulikaste

Tunteiden kuuluu virrata vapaasti ja aidosti. Ne saavat elämän maistumaan elämältä. Nyt laajennan ajatuksieni, kokemuksieni ja tunteideni esille tuomista. Aidosti juuri sellaisena kuin ne luonnollisesti tulevat ja menevät. Tämän bloginkin aloitus nosti esiin mm. turhautumisen, ilon, hallitsemisen ja hallitsemattomuuden tunteita. Kaikki ei mennyt ihan niin hienosti kuin olin haaveillut ja kaavaillut. Esimerkiksi tekniset ongelmat nettiyhteyksissä tarjoavat usein haasteita, jotka pitävät urbaanin nykyihmisen valppaana. Itse voi VALITA antaako haasteiden masentaa vai terävöittää. Kivikaudella haasteena saattoi olla ruuan loppuminen. Valitsetko masentua ja nääntyä nälkään vai etsiä kekseliäästi ratkaisun? Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa.

No niin, siinä oli vähän virittelyä. Pointtina tässä julkaisussa on laittaa pallo liikkeelle ja avata röörit. Kun jotain tekee kerran niin sitä on helpompi tehdä uudestaan. Usein se ensimmäinen askel vaatii juuri eniten rohkeutta ja nyt minä otin sen uskaltautuessani avaamaan sanaisen arkkuni. Jee jee :)

Sain aloitettua myös elämysvideopäiväkirjan jakamisen:
http://www.youtube.com/watch?v=eLt7qQlBUhk
Jos tunnet stressiä elämässäsi niin ei muuta kuin pulahtamaan.
Takuuvarma stressinpurkaja ja mielen selkeyttäjä.
Toimii kesät talvet!

Tässä myös tuore julkaisu luonnollisesta liikkumisesta:
http://respecta.fi/fi/yritys/blog/1-blog/31/luonnollisin-askelin-uusille-poluille/


Vuosi sitten syksynä jouduin polvivamman takia jättämään raskaasti väliin rakkaat SM-yösuunnistukset, mutta onnellisen johdatuksen kautta pääsin mukaan Andy Hopin järjestämään Täysii Seminaariin Tampereelle. Seminaari käynnisti elämässäni upeiden muutosten sarjan. Verkostoiduin mahtavien ihmisten kanssa ja sain vahvistavaa inspiraatiota sekä työkaluja matkalle unelmiin. Seminaari oli silloin ensimmäinen laatuaan ja kohta tulee toisen kerran. Suosittelen tapahtumaa lämpimästi sydämestäni kenelle vain elämässä eteenpäin pyrkivälle. Olisi kiva nähdä sinua paikan päällä. Alla olevasta linkistä löytyy tietoja ja sieltä voi myös liput napata. Kampanjakoodilla "LUOMUILO" saat kivasta kympin alennusta. Ennakkoliput 20.10. saakka tarjolla.
http://www.taysii.fi/?utm_source=aaposummanen&utm_medium=taysii&utm_campaign=2013

Eilen ja tänään olen paukuttanut monille uusille alueille. Niin kutsutuille "epämukavuusalueille". Välillä on tuntunut siltä, ettei mikään suju...perfektionismiin kun taipumusta on. Mutta sitten jo syvältä kumpuava levollisuus pysäytti ja intuitio sanoi "hei, olet tehnyt monia uusia juttuja rohkeasti ja silloin on luonnollista ettei kaikki suju täysin luistavasti rutiininomaisesti". Niinpä niin...matkalla menestykseen tulee väistämättä tehtyä myös paljon "virheitä". Käsittääkseni juuri tekemällä oppii parhaiten ja kuinka voisi oppia tekemään mitään jos sen pitäisi olla täydellistä jo ensimmäisellä kerralla? Virheiden teko sallittua ;) Mielestäni sanan virhe voisi korvata vaikkapa sanoilla "korjaava oppikokemus". Ja sanan epämukavuusalue voisi vaikka korvata houkuttavammalla sanalla "uutuusalue".

Toinen todella ärsyttävä juttu on kun ei saa jotain asiaa laadukkaasti tehtyä. Siitä esimerkkinä minulta loppui videomuokkauksen keinot kesken ja lopputulos on tällä kertaa mitä on. Parempi kuitenkin kun ei mitään. No tässä sitä löytää oman rajallisuutensa ja "me me me" -ajattelu voittaa "minä minä minä" -ajattelun. Yhdessä hyvä tulee. Voisko joku opettaa nykyaikaista videoiden käsittelyä? Ja muutenkin nettiavaruudessa toimimista.